Päivä alkoi istunnolla, vessassa. Vatsa kipeä ja mieli maassa kuten aina puuron jälkeen. Sitä kun ei vain pirukaan söisi. Annan kuitenkin pisteitä mukelle siitä että olivat onnistuneet saamaan samaan aikaan esille kurkkua, juustoa, makkaraa sekä kauraleipää.
_____
Kello 7.15 alkaa huoltoajo, mitä ikinä meinaakaan. Auto jolla lähden on muuttunut jo kolmesti.
_____
Upseerilla oli tarkoitus viedä kuulia ampumaradalle mutta toiset olivat vieneet vuoron. Veimme kuulat takaisin ja pakkasimme autoon saunomis kamppeet. Upseerit antoivat läjän karttoja sekä neuvoja mistä pitäisi käydä hakemassa ihmisiä. Klo 12 olisi tarkoitus käydä hakemassa juuri eläkkeelle lähtenyt upseeri ja tuoda kasarmille. Toiset lähtevät sillä välin jalkamarssille, "Johtajien kotiutumismarssi".
_____
Klo 12 lähin etsimään Turenkia. Onneksi kertoivat että sijaitsee Janakkalassa. Pienen etsinnän jälkeen löytyi jopa talokin. Noukin kyytiin upseerin ja lähdettiin samantien takaisin parolaan.
_____
Kävimme tyhjentämässä upseerien kahvihuoneen virvokkeista, lihoista sekä viinasta.
Korjaan, lihat puuttuvat. Lähdimme Hätilän S-markettiin hakemaan niitä.
_____
Nyt on kaikki.
_____
Kävimme toisen upseerin talolla kun tämän piti vaihtaa työvaatteet pois. Lähdimme sitten Janakkalaan päin ajamaan.
_____
Vanhan hevostallin takana Turengissa oli järvi ja rannalla iso punainen mökki. Purkasimme auton lastista ja lähdin hakemaan lisää upseereita kasarmilta. Koska auto on 1+2 paikkainen Volkswagen Transporteri niin hakureissuja tulee olemaan monta. Miksi ei annettu Caravellea!?
_____
6 viety ja viimeinen odottaa tervakosken liittymässä. Katsotaan löydänkö hänet.
_____
Löytyi. Nyt viemään mökille ja sitten lomille suoraan.
_____
Tulee olemaan tiukkaa pääsykokeiden kanssa. Huomenna pitää hakea upseerit takaisin ja viedä koteihinsa. Jää niukasti aikaa lukea rauhassa. Olisivat voineet kyllä nakittaa jotkut toiset hakemaan ne.
_____
Kello on 19.38 kun pääsin portista ulos.
perjantaina, kesäkuuta 5
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tulevat näkyviin vasta kun blogin pitäjä (minä) on hyväksynyt ne. Hyväksyn kaikki asialliset kommentit. Jos jostain syystä kommenttia ei näy niin yritä uudestaan tai ilmoita siitä blogin pitäjälle.
Kiitos kun luet blogiani!