Loppusota, päivä 2.
Meille jaettiin lippaallinen paukkupatruunoita. Siirrymme tänään klo 10 seuraavaan paikkaan, lähemmäksi Niinisaloa. 4 hyökkäyspanssarivaunua tulee raivaamaan tien sinne meille. Myös tiedusteluvaunu ja siltatankki.
_____
Ei juma. Läimäytin juuri 108. hyttysen minkä olen nirhannut tässä 30 minuutin aikana. Näitä on paljon.
_____
Spadet alkoivat tekemään ruokaa ettei ajonaikana tarvitse tehdä sitä. Lähtö viivästyy noin tunnilla. Odottelemme autossa, suojassa hyttysiltä.
_____
Noin 4km päässä A-alueesta majoituttiin. Söimme ja lähdimme viemään ruokaa "Eturintamalle". Noin 19km tasalla A-alueella ilmestyi leiri. Jaettiin ruoka ja panoksia. Ajettiin muuten miinakentän läpi, eikä räjähdetty. :P
_____
Kello 21.05 lähdettiin seuraavaan paikkaan. Dyynien yli A-alueella siitä mistä Zilit pääsevät helposti kulkemaan, minä ja uskollinen HPA selvisi vaivatta. Olemme nyt noin 16km tasalla. Jos oikein muistan niin vetäydymme huomenna viimeiseen leiriytymisalueelle.
_____
Onnistuneesti kaikki paikalla vaikka joku upseeri oli käskyttänyt väärin. Tämän seurauksena olisi ollut eksyminen omasta porukasta. Klo tulee 10 illalla eikä telttoja ole edes kasattu viellä. Eikä edes kaikki ole syönnyt viellä.
keskiviikkona, kesäkuuta 10
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tulevat näkyviin vasta kun blogin pitäjä (minä) on hyväksynyt ne. Hyväksyn kaikki asialliset kommentit. Jos jostain syystä kommenttia ei näy niin yritä uudestaan tai ilmoita siitä blogin pitäjälle.
Kiitos kun luet blogiani!