Hemmetin kaverit olivat hieman liian kova äänisiä nukkuessaan. Ikkunat helisivät kun kaikki kuorsasivat. En usko olevani ainoa joka ei unta saannut tässä ympäristössä viellä.
"PIM POM! KOMPPANIASSA HERÄTYS!" kuului kaijuttimista kello 5:30. Voin sanoa että ensimmäistä kertaa kun heräsin noin nopeasti, pomppasin alas vuoteeltani ja näin kun valot laitettiin päälle, on se valo erittäin kirkas. Sokastuin varmaan viideksi minuutiksi ellen pidemmäksi aikaan.
Tänään on kuulemma 'Starttitarkastus' jossa kirjataan muistiin paino, pituus, näkö, kuulo, virtsa, verenpaine ja lopuksi treffit lääkärin kanssa.
Seisoimme varmaan 45min ulkona smurffipuvussa (sininen liikunta-asu), sen jälkeen jonotimme 39 minuuttia liikuntasaliin. Salissa istuimme varmaan 38min lattialla odottamassa vuoroamme tarkastuksiin. Alokkaita oli noin 150 silloin. Jokainen teki 'rasteittain' tarkastukset ja eteni rastiradalla.
Tänään oli ensimmäiset sulkeiset (liikkumista, komentojen harjoittelua isoissa joukkoeissa, tähdätään vaistomaiseen toteutukseen.). Aiheena oli Asento/Lepo, käännös oikealle/vasemmalle, ojennus ja ojentautuminen.
Tämän jälkeen oli oppitunteja mutta en käsitä mikä oli aiheena.
Illalla taas tapahtui sama rutiini, teimme pinkat, punkat ja nukuimme.
tiistaina, tammikuuta 13
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentit tulevat näkyviin vasta kun blogin pitäjä (minä) on hyväksynyt ne. Hyväksyn kaikki asialliset kommentit. Jos jostain syystä kommenttia ei näy niin yritä uudestaan tai ilmoita siitä blogin pitäjälle.
Kiitos kun luet blogiani!